Oulun Urho -esitykset eivät ole taidetta, mutta teemme niitä historiallisesta ja taiteellisesta mielenkiinnosta. Emme pyri kaivamaan esiin kuvitteellisia syyllisiä emmekä syyttä tahraamaan kenenkään tai minkään mainetta. Päinvastoin: jokainen saa esittää asiasta oman mielipiteensä ja sen jälkeen saakoon kukin ansionsa mukaan. Henkilökohtaiseksi asia käy meille vain Matias Keskisen muiston kohdalla ja siinäkin myönteisessä hengessä.

Koko UKK-monumentin kohtalo oli onnettomien yhteensattumien summa, jossa pääroolissa oli ajan henki: Suomi oli matkalla suomettuneisuudesta nyky-Suomeksi. Tämän murroskauden tilinteko jatkuu vieläkin eikä ole mikään ihme, että se ilmeni Oulun Rotuaarin patsasnäyttelynkin kohtalossa 20 vuotta sitten.

Vuosien tuoma kokemus on osoittanut, että ihmiset suhtautuvat esityksessämme kerrattuihin tapahtumiin eri tavoin. Jotkut loukkaantuvat, toiset nauravat - hyväntahtoista tai sarkastista naurua. Jotkut tulevat mietteliäiksi, jotkut murheellisiksi. Harvat kuitenkaan jäävät välinpitämättömiksi.

Tunnepitoisuus on hyvä asia: tässä esittäjien ylevänä tavoitteena on antaa tietoa, parantaa, lohduttaa ja auttaa muistamaan. Esitämme asiamme kuvin, lehtileikkein ja lauluin. Muistelutilaisuuksia tarjoamalla terapoimme  meidän kaikkien kollektiivista historiakäsitystä. Kun Suomessa ei tähän asti ole ollut varsinaista kylmän sodan jälkeistä ostalgia-aaltoa, tämä on nyt sitten sitä. Tietoa ja materiaalia on vielä paljon tavoittamatta, mutta saamme sitä kaiken aikaa lisää eikä meillä ole kiirettä. Matias Keskiseen liittyvä lehtileikemateriaalimme on nähtävillä esityksissä. Teemme hyvillä mielin Oulun Urhoa niin kauan kuin yksikin lapa nousee.

Ja laulut ja kuvat vuodelta 1989 ovat meidän omiamme. Onhan tässä kyse myös meidän - Kari Blomsterin ja Matti Ollikaisen - omasta ilmaisunvapaudesta.